Kirjaudu

Jotain mietteitä kuntaliitoksista ja yhteistoiminta-alueista

19.2.2009 14.51 | Ville Vähämäki | Yleinen

Kävin eilen Oulun kävelykadulle avatussa uudessa pelikahvilassa Pelipakassa. Toimintaa pyörittää tuttavani Antti Viitanen, ja onkin hatunnoston arvoinen asia, että tohtii lähteä yrittäjäksi tälläisten talousnäkymien vallitessa.

Pelipakassa puheilleni tuli eräs paikan vakioasiakkaista. Asia oli tuttu, ja pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Joitakin vanhuksia on siirretty vasten tahtoaan Oulun kaupungin ulkopuolelle, esimerkiksi Muhokselle Päivärinteen sairaalaan. Näitä vanhuksia on siirretty ainakin Kangastien palvelutalolta korjausten tieltä.

Ajatuksena jo se, että Oulun kaupungin asukkaita siirretään vasten tahtoaan kaupungin ulkopuolelle hoitoon ei ole mielestäni hyväksyttävää. Tämä vaikeuttaa mm. omaisten käymistä vanhuksen luona.

Minulta kysyttiin eilen hyvä kysymys: Onko näille siirretyille annettu mahdollisuus palata takaisin vanhaan hoitopaikkaansa?

Esitin edelleen kysyjälle vastakysymyksen: nyt kun keskustellaan kuntaliitoksista ja sosiaalipuolen yhteistoiminta-alueista, niin millä tavalla tämä tulee vaikuttamaan Oululaisten hoitopaikojen valintaan?

Pelkonani on se, että tällainen edellä kuvaamani hajasijoittelu lisääntyy mahdollisten kuntaliitosten toteutuessa.

Aion esittää kaupunginjohdolle seuraavan kysymyksen: Mitä toimia kaupunginjohtaja esittää, jotta vanhusten sijoittaminen Oulun kaupungin ulkopuolisiin hoitokoteihin lopetettaisiin, ja vanhukset hoidettaisiin kotikunnassaan?

Mietteitä kahdesta ensimmäisestä Oulun valtuuston kokouksesta

17.2.2009 14.15 | Ville Vähämäki | Yleinen

Pari Oulun valtuustonkokousta on takana. Tässä joitakin mietteitä kokouksista.

16.2 valtuustolle pidettiin info koskien kuntaliitoksia. Ryhmämme mielipide kiinnostaa luonnollisesti myös lehdistöä, ja sanomalehti Kalevalta tulleeseen kyselyyn vastasimme kuntaliitoksista mm. seuraavaa: Kuuntelemme ja tuemme lähikunnissamme toimivien jäsentemme kantaa ja mielipiteitä. Ovemme ovat auki joka suuntaan. Pienet kunnat ovat velkaisia, mutta niissä on myös potentiaalia.

Olen hämmästynyt siitä, että jotkin valtuustoryhmät näyttäisivät lukitsevan kuntaliitoskantojaan jo tässä vaiheessa, ennen kuin asiasta on virinnyt kunnon kansalaiskeskustelua.

Meillä on hyvä ja toimiva valtuustoryhmä.

Ensimmäisessä kokouksessa jätimme 7 valtuustoaloitetta, ja helmikuun kokouksessa Olli Immonen jätti mielestäni erittäin hyvän aloitteen koskien Oulun keskustan leikkipuistojen uudelleenjärjestämistä. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Vaili Jämsä-Uusitalo on ottanut tehtävänsä vastaan tapojensa mukaisesti täynnä tarmoa. Saimme neuvoteltua hänelle eilisessä kokouksessa paikan maakuntavaltuustoon ja kuntapäivien edustajaksi. Valtuustoryhmämme sekä varajäsenet Jari Pirinen ja Veli-Pekka Kortelainen ovat osallistuneet aktiivisesti valtuustolle tarkoitettuihin koulutuksiin.

Ensimmäisestä kokouksesta seuraavaa:

Olen hyvän ystäväni kanssa pelannut shakkia silloin tällöin. Tein mielestäni erittäin hyvän siirron, joka johtaisi väistämättä vastustajan tärkeän nappulan menettämiseen. Tällöin kaverini totesi: ”Voimalla on aina vastavoima”, ja teki vastasiirron joka kumosi tilanteen. Näin kävi myös valtuuston ensimmäisessä kokouksessa, mutta toisin kuin edellisessä esimerkissä, me olimme vastavoiman esittäjiä.

Poliittisen vastustajamme siirto vaalien jälkeen oli seuraava: uusi tulokas (perussuomalaiset) jätettiin lähes ilman keskeisimpiä luottamustoimipaikkoja. Tästä olen todennut, että tämä olikin vastapuolelta taktisesti aivan oikein pelattu, mutta tämä antoi meille mahdollisuuden käyttää ensimmäisessä kokouksessa vastavoimaa.

Toimimme ensimmäisessä valtuuston kokouksessa seuraavasti: esitimme edustajaamme kaupunginhallitukseen. Tällöin kyseisistä hallituspaikoista tulisi äänestys, jossa jokaisella valtuutetulla olisi 13 ääntä. Luonnollisesti vaihtuvuus kaupunginhallituksessa olisi ollut suurta, sillä en usko, että valtuusto olisi mitenkään pystynyt äänestämään samaa kokoonpanoa hallitukseen kuin oli esitetty. Kaupunginvaltuusto ei olisi missään tapauksessa halunnut mennä tähän vaaliin, vaan he olisivat joutuneet esittämään suhteellista vaalitapaa. Tällöinkin kaupunginhallituksessa olisi tapahtunut olennaisia muutoksia. Tähän he eivät missään nimessä halunneet lähteä. Pidimme loppujen lopuksi kiinni luottamuspaikkasopimuksesta jonka allekirjoitimme marraskuussa, ja vedimme esityksemme pois.

Lopputulos ensimmäisestä kokouksesta oli se, että nykyinen kaupunginhallitus istuu meiltä saamallaan mandaatilla. Lisäksi tällä menettelyllä saamme etutikin neljän vuoden päästä koittaviin lautakuntapaikkaneuvotteluihin. Etenkin siinä tapauksessa, jos paikkamäärämme nousee 5-7 edustajaan, saamme noissa neuvotteluissa todella hyviä lautakuntapaikkoja.